sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

ARVONTAA







Mukavaa keväistä sunnuntai päivää, lue tarina ja kommentoi osallistut arvontaan:


Aamu alkoi niinkuin jokainen aamuni shake annoksella jonka lisäksi kahvi, ruisleipä jolla tonnikalaa, salaattia ja kurkkua. Olen ollut vuoden alusta Oriflamen virtuaalisessa painonpudotusryhmässä, jossa meitä on 54 innokasta laihduttajaa, itse olen tiputtanut painoa 6 kg. Otan shaken 3 krt päivässä ja syön normaalia ruokaa tosin ateriat ovat pienempiä, koska shake puoli tuntia ennen ruokaa tekee niin täyttävän olon, että ei vaan jaksa syödä entisiä määriä. Illalla otan shaken n. klo 18.00 - 19.00 ja selviän siksi illan ilman turhia naposteluja. Todellakin syön ihan normaalisti. Tarkoitus on pudottaa painoa  n. 52 kiloon eli pari kiloa vielä pois jonka jälkeen riittää 1 shake annos painon ylläpitoon ja mikä tärkeintä turvaamaan riittävän ravintoaineiden saannin jokaiseksi päiväksi. Olen myös ryhmän pienimmästä päästä keskimäärin laihduttajat ovat ryhmässä 80 - 120 kg painoisia heistä moni ottaa shaken n. 6 krt päivässä, SHAKESSA on vain 65 kcal. Oriflamen Wellness shake on tehty ruokaympyrä mallin mukaan turvaten kaiken mitä päivässä tarvitset, Shake on myös erittäin hyvä diabeetikoille koska siinä on matala GI  ( glykeeminen indeksi)  joka pitää olla alle 55 ja shakessa GI on 28 jonka ansiosta pitää veren sokerin tasaisena johon myös painon pudotus perustuu. Diabeetikot ovatkin ottaneet shaken riemuiten vastaan esim. äitini 85v  jolla on 2 tyypin diabetes on saanut shaken ansiosta sokeriarvot kohdalleen jota myös lääkärit  tyytyväisenä hämmästelevät. Shaken korkeaa laatua ja turvallisuutta kuvaa hyvin myös se, että sitä käytetään myös keskosten hoidossa, shakehan on alun perin suunniteltu massiivisiin leikkauksiin valmistautuville potilaille ennen ja jälkeen leikkauksen ja tuotteen suunnittelun pohjana on ollut luonnollisuus jonka tehokkuus on parempi kuin synteettisillä tuotteilla.  Vielä tarkennukseksi Oriflamen Wellness Shake ei ole dieettituote vaan tarkoitettu tasapainoittamaan päivittäistä ruokavaliota.

Tuotteiden maut ovat luonnollisia makuja eivätkä sisällä mitään keinotekoisia lisiä.

Mansikka shake on aitoa mansikkaa .
Vanilja shake on aitoa vaniljaa
Suklaa shake on aitoa kaakaota



Tässä lisätietoa tuotteista

Jätä kommenttisi: Arvon Oriflame tuotepaketin kaikkien kommentoijien kesken Arvonta on 2.4 maanantaina. paketin arvo n. 70 €

Jos haluat tilata Wellness tai muita tuotteita ota kauttani asiakasnumero saat 25 % lisä alennuksen ja tuotteet suoraan kotiin.

Tilatessasi shaken toimituspalveluna saat  joka 5:nen  ilmaiseksi + ilmaisen kosmetiikkatuotteen ja omalla asiakasnumerolla lisäksi 25 % alennuksen jolloin shake paketin hinnaksi tulee 19.70 € ( norm. 32.90 €) Ota yhteys, laita meili mervi.virvel@gmail.com


Energistä sunnuntaita kaikille :) lukijoilleni.


Tässä vähän vielä tuotteen kehittäjästä:


well_stiegsteen.png

Professori Stig Steen

Lääketieteen tohtori, sydän- ja rintaelinkirurgia, Lundin yliopistollinen keskussairaala.
Stig Steen on yksi Wellness by Oriflame -tuotteiden kehittäjistä. Patentoitu Wellness by Oriflame Natural Balance Shake on Stig Steenin ja Steenin tutkijaryhmän kehittämä koostumus, joka perustuu yli kahdeksan vuotta kestäneeseen perusteelliseen tutkimukseen tuotteesta, sen tehosta ja turvallisuudesta.
Stig Steen on sydän- ja rintaelinkirurgian professori ja eräs maailman johtavista keuhko- ja sydäntransplanttien ja elvytyksen asiantuntijoista. Steenillä on yli 35 vuoden kokemus lääketieteestä. Steen on erikoistunut ravitsemustutkimukseen, ja toimii yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa Igelösa Nutrition Centerissä Etelä-Ruotsissa. Steenin tiimi ymmärtää perusteellisesti, mitä elimistö tarvitsee voidakseen toimia optimaalisesti terveenä sekä sairauden ja toipumisen aikana.
Wellness seisoo jalat maassaVaikka ravinto on paras terveyden ja kauneuden lähde, se ei aina kuitenkaan riitä. Wellness by Oriflame -ravintolisät on tehty jalat maassa –asenteella tukemaan kehon normaalia fysiologiaa. Tuotteet perustuvat tieteelliseen tietoon, eivät uskomuksiin tai ravitsemusvillityksiin.

Wellness-tuoteperheeseen kuuluu Multivitamin & Mineral -monivitamiinivalmiste, joka sisältää kaikki välttämättömimmät vitamiinit ja kivennäisaineet niiden oikeissa suhteissa. Omega 3 ja Swedish Beauty –valmisteet täydentävät kokonaisuutta omega 3 –rasvahapoilla ja antioksidanteilla.

Natural Balance Shake on koko markkinoilla ainutlaatuinen verensokeria tasoittava juomajauhe. Shake pitää laihduttajan nälän kurissa ja auttaa opettelemaan elämänmittaisia uusia ruokailutottumuksia. Monen normaalipainoisen mielestä se on maailman paras välipala ja pikkunälän taltuttaja. Shake-energialla jaksaa, väsymys pysyy poissa ja ilme on virkeä.

Lue lisää Wellness-tuotteista netistä ja Oriflamen jaksoesitteistä, mutta ennenkaikkea, kokeile niitä itse. Alkuun pääset, kun tiedät, oletko mies vai nainen ja pidätkö mansikasta, suklaasta vai vaniljasta. Se on todellakin niin helppoa!


1 kommentti:

  1. Arvonta on jo mennytkin, harmi kun vasta löysin tänne, mutta kommentoin nyt silti kun tän postauksen näin. En ookaan aatellut tota noin.. siis että ottas shaken ennen ateriaa.. sillontällön oon käyttänyt korvaamaan välipalan, tms, varsinkin jos olen liikenteessä ettei syöminen aina onnistukaan.

    VastaaPoista